Saamme harvinaisia vieraita Lohjalle kun Vihreiden puoluevaltuuskusta kokoustaa ensimmäistä kertaa Lohjalla.
Myös Lohjan torilla nähdään 11.2. Vihreää väriä, kun Lohjalaisia ehdokkaita on tavattavissa torilla, hernekeiton kera. Myös Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, kansanedustajaHeli Järvinen ovat paikalla Lohjan torilla kello 9-11.00.

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoustaa Lohjalla 11.2.-12.2.
– Aiheena koulutuksen tulevaisuus ja eriarvoisuuden torjunta koulutuksen keinoin

Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Lohjalla hyväksytään koulutusaiheinen avaus suomalaisen koulutuksen kehittämisestä ja koulutuksen tasa-arvosta. Linjapaperissa esitellään vihreitä ratkaisuja torjumaan eriarvoisuutta koulutuksen keinoin. Kokous on avoin medialle.

Aika:11.-12.2.2017, lauantaina kokous alkaa klo 11.15, sunnuntaina klo 11.30.
Paikka:Lohjan kaupungintalo, Karstuntie 4, Lohja

Lauantaina avauspuheenvuorot käyttävät Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistöja vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen. Avauspuheenvuorojen jälkeen käydään asiantuntijapaneelikeskustelu koulutuspolitiikasta.

Sunnuntaina puheenvuoron käyttää kansanedustaja Pekka Haavisto.Lisäksi hyväksytään koulutuksen tasa-arvoa käsittelevä linjapaperi ja valtuuskunta vierailee läheisellä Laurean ammattikorkeakoulun Lohjan kampuksella kello 10-11.15. Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan vierailua.